Onhan se varmasti ihan antoisaa, että on tämän kaltainen terapiamuoto. Hyötyä siitä ei vain juurikaan ole, jossei sitä käytä.
Mitään ei ole tapahtunut. Mitään merkittävää. Ihmissuhteissa tapahtuu muutoksia, isoja ja pieniä. Uutta omaa kotia ei ole vieläkään löytynyt. Ehkä olen liian nirso sille asunnolle. Ei saisi olla liian kaukana, eikä varsinkaan kallis. Sen lisäksi pitäisi olla vielä eläimille sopiva. Niitä ei löydy niin helpoisti kun jotenkin ajattelisi. Varsinkin ottaen huomioon vielä sen, että luottotietojakaan ei tarvitsisi kaivella.
Toisaalta pitäisi asunnon lisäksi etsiä niitä töitä. Myöskin tuntuu hassulta hakea töitä ilman asuntoa, ja samalla asuntoa ilman töitä. En ole edes selvittänyt itselleni, haluanko jäädä tähän ko. kaupunkiin. Tuntuu että kaiken aloittaminen on niin hankalaa. Pakeneminen on miellyttävä ajatus: voisi aloittaa jossakin muualla ihan alusta. Samalla pelottaa, kuinka jaksaisin jossakin ihan yksin. Nytkin on niin vaikeaa.

Itsemurhasta puhuttaessa suurin vasta-argumentti lienee se kuuluisa itsemurha ei ole mikään ratkaisu.
Olen miettinyt sitä paljon, ja on ihan pakko rohkaistua sanomaan, että kyllä se tuntuu ratkaisulta tässä vaiheessa. Kun tuntuu ettei mistään pääse enää eteenpäin, kun asiat lukkiutuvat liikaa. Siinä vaiheessa kun ei enää osaa päättää mitä virhettä lähteä korjaamaan, ymmärrän ne ajatukset. Itsemurha näyttäytyy ainoalta kokonaiselta ratkaisulta.
Tottahan toki olen itsekin itsemurhaa vastaan. En voisi kuvitella tekeväni sitä itselleni, enkä kykene ajattelemaan sitä surua mitä tuottaisin läheisilleni. Kuinka pettyneitä he olisivatkaan, kun kuulisivat että olen elänyt ilman asuntoa, enkä ole sanonut kenellekään mitään. Esimerkiksi äidin kanssa olen jonkun verran yhteyksissä, enkä hänelle ole kertonut. En ole kertonut, koska en ole pystynyt. Enkä aijokkaan kertoa, ennenkuin siihen olen valmis. Rakkaalla äidillä on nyt niin paljon murhetta omilla harteillaan. Sama pätee muihinkin läheisiini/sukulaisiini.
Olen hyvin hedonistinen, ja pieninä hetkinä nautin elämästä ihan suunnattomasti. En voisi kuvitella luopuvani tästä vapaaehtoisesti. Ja jopa niinä kaikkein synkimpinä hetkinä, vaikka ajatus kaikkien ongelmien ratkaisusta onkin hyvin kutkuttava, en voi pitää itsemurhaa minkäänlaisena varteenotettavana seuraavana siirtona. Pitää selvitä jotenkin muuten tästä kaikesta. Kun vain jaksaisi edes aloittaa.
Lähipiirini, ne ihan muutama ja harva, jotka ovat edes jollakin tavalla perillä tilanteestani, eivät osaa suhtautua minuun. Roolit ovat menneet niin sekaisin, että huomaan heidän reagoivan samalla tavalla kuin minä. Lamaantuen. Ohittaen koko aiheen.

Niin mikäs tässä. Ai et ole tehnyt tällä viikolla mitään. No lähdetään vain illalla ulos. Otetaan vielä yhdet. Nautitaan ja nauretaan. Olet ihana, muista se. Soitellaan taas.