Välillä tuntuu että elämä helpottuu. Joku antaa narua, ei tunnu niin ahtaalta.
Olen löytänyt nyt väliaikaisen paikan, missä tuntuu hyvältä. Tietenkin ahdistaa kun edelleen roikun toisten nurkissa. Mutta täälä on hyvä olo, ei tunnu että on niin pahasti tiellä. Vaikka kyllä minä haluan oman asunnon, ja oman elämän. Olen sellaista kokoajan toivonut, ja yritän siihen tähdätä. On vain hyvä että muutamat ihmiset jaksavat, antavat minun nukkua sohvalla :) Asioissa näkyy hiukan valoa, vaikken uskallakkaan vielä mitään tuuletella, eikä vielä mitään ole tapahtunutkaan Katsotaan nyt miten käy. Kerron sitten myöhemmin jos on kertomista.

Olen paljon pohtinut sitä kuinka paljon ihmisten identiteetti rakentuu kahden asian ympärille: työ ja koti. Kuka sinä ihmisenä olet?Missä sinä asut? Mistä sinä pidät, onko seinälläsi tauluja vai julisteita?Lähdetkö perjantaina baariin, vai kutsut ystäviä kylään. Nautitko työstäsi?Mihin tähtäät?
ja myönnän, tottakai se kertoo jotakin ihmisestä. Mutta toisaalta tuntuu että se on niin epäolennaista.
Olen oppinut itsestäni niin paljon viimeisen vuoden aikana. Sellainen hyvinpärjäävä minäkuva on rapissut, ja olen joutunut paljon taistelemaan sen kuvan rikkoutumisen jälkeen. Minkälainen ihminen minä oikeasti olen?Mitkä ovat minun voimavarani? Miksi elän? Millaisista ihmisistä pidän, haluanko vanhana muuttaa maalle? Kaipaanko rauhaa vai hektisyyttä? Arvostanko ihmisiä heidän statuksien mukaan? Millainen on hyvä ystävä? Haluanko hoiperrella tämän elämän läpi, tasapainoitella hatarasti ja kiivaasti, keskittyen omaan elämääni muun maailman lipuen vieressä...

Tottakai on hetkiä jolloin kaipaa sitä omaa kotia aivan todella paljon. Omaa sohvaa. Omaa tiskipöytää. Omaa pientä eteistä ja naulakkoa joka on aina sotkussa. Vaatekaappia, jonka voi aamulla avata ja valita sieltä vaatteet päälle. Ei mistään kassista pengottuja kamoja, öitä muiden sohvilla, ei pyykkivierailuja toisten koneella. Oma avain avainrenksussa. Minkälainen ihminen minä olen?Miltä minun kotini näytti? Kaipaan niitä taulujani, omia cd-levyjäni ja omaa tietokonettani. Omaa aamurutiinia, iltarutiinia, nukkumisrutiinia...kaikkea sitä, mikä monelle on niin itsestäänselvää. Toivon etten koskaan unohta tätä tyhjää tunnetta, etten koskaan pidä enää mitään itsestäänselvyytenä. Ja toivon että kun taas saan itselleni oman kodin, luovun kaikesta siitä roinasta mitä en ole kaivannut.

Otsikon mukaan: on vähän koti-ikävä.