Olin tätä blogia perustaessani ajatellut, että se toimisi minun omana pienenä purnauspaikkanani (ja samalla tietenkin toivon sen olevan edes aavistuksen terapeuttista.) Jäädyin kuitenkin, kun huomasin että joku uskalsi kommentoida jo, vaikken mitään ollutkaan vielä oikein sanonut. Mutta älkäähän ymmärtäkö väärin, hämmentyneenä mutta kuitenkin vilpittömänä, kiitän edellisiä  -kommenteista jäi miellyttävä toivon tunne. Olen perusluonteeltani aika optimistinen, ja uskon että tälläisestäkin sopasta voi selviytyä. Nyt on vain keinot hiukan hukassa (mutta eiköhän nekin pian löydy) :)

Suomessa, tosin tuskinpa se kovinkaan luonnollista ole missään, harvemmin puhutaan mielenterveysongelmista, vaikka syytäkin lienee olisi. Täällä tunnetusti mielialalääkitys on tutumpi useammalle läheisellemme kuin ehkä tiedämmekään. Itselläni suhtautuminen masennukseen ja masentuneisuuteen on lienee tällä hetkellä pelkkä hämmennys. Suht rankan teinivuosien masennuksesta itse ylös rämpineenä ja usean läheisen kamppailua tätä tautia vastaan vierestä seuranneena on jättänyt jotakin ehkä hampaankoloon; sellaisen pienen pienen epäilevän siemenen, mikä lienee meissä useimmissakin onkin.  Masennus on osa itsesäälissä rypemistä, ja sieltä pitää vain rohkeasti ponnistaa, jottei se laiskuus vie mukanaan.
Näänkin että on kahdenlaista tapaa tuoda esiin masentuneisuutta.

Voi kun se  Naapurin Jussi on niin m-a-s-e-n-t-u-n-u-t! Katsokaas kun Jussi se vain itkee vielä Pirjon perään, vaikka seurustelua kesti vain kolme vuotta. Jussi ei nyt oikein enää ymmärrä, että niin siinä vain kävi ja että heidän juttunsa on vain ohitse. Jussi ei oikein nyt vain ymmärrä jatkaa elämäänsä ja tällä hetkellä hän seisoo kalliolla puhelimeen Pirjolle huutaen uhkauksia ja itkua tuhertaen. Jussin pitäisi siirtyä nyt elämässään eteenpäin!

Liisa on yrittänyt tuloksetta laihduttaa ylipainostaan pois viittätoista kiloa. Liisa masentuu.
Menisi jo lenkille se läski!

Teija Työttömällä ei ole töitä, ja Sirpa Stressillä on niitä liikaa. Masennus. Ahneet tai laiskat
paskiaiset!

Toisaalta masennus voi myös olla jotakin syvää tai herkkää, ja siinä voi jopa piillä pieni pala henkistä älykkyyttä. Oli se sama puhuuko kuvataiteilija sisällä vellovasta tuskastaan tai punnitseeko Vanha Viisas Mies olutlasin ääressä elämän synkimpiä syviä. Siihen, onko masennus vain turhaa lapsellista reagointia elämän realiteetteihin vai jotakin nykyihmiselle luonnollista (tai vaihtoehtosesti vain kylmä sairaus niinkuin nuha) ja jota ilman kukaan ei lienee olisi niin hyvä/viisas/tjms. ihminen, en osaa sanoa.

Omaan elämääni on kuulunut paljon sellaisia asioita, joihin on ollut pakko sopeutua. Varmaan jopa osa viehätykseni muiden ihmisten keskuudessa perustuu sille, että olen aina pärjännyt. Kasvoin aikuiseksi aika nopeasti, ja olen aina hoitanut asiani hyvin. Onhan se noloa, että aikuinen ihminen, joka on yleensä pärjännyt elämässään niin hyvin, "päästää" asiansa ihan käsittämättömään sotkuun. Ylpeyttä on paha niellä. Ehkä sitä on jo pakko hiljaa ryhtyä tunnustamaan, että jossakin asiassa saatan myös tarvita muiden apua.

Tästä on hyvä jatkaa..